Ostoskori

Valkosolut ovat osa elimistön puolustusjärjestelmää

6. syyskuuta 20225 min.

Kirjoittaja: LOUNA Lab

Valkosolujen eli leukosyyttien tehtävänä on torjua etenkin erilaisia tulehduksia. Varsinkin bakteeritulehduksissa elimistö lisää valkosolujen tuotantoa, jolloin veren valkosolumäärä suurenee. Valkosolujen kokonaismäärä tutkitaan B-Leuk-tutkimuksella, joka sisältyy perusverenkuva-tutkimukseen (PVK). Valkosoluja on monta eri lajia. Silloin, kun valkosolujen määrä on selvästi suurentunut, on yleensä aiheellista selvittää, mitkä valkosolulajit ovat lisääntyneet tai vähentyneet. Tällöin tehdään valkosolujen erittelylaskenta (B-Diffi). Valkosolujen määrän mittaaminen on tärkeä osa verenkuvaa tutkittaessa. Litrassa terveen aikuisen verta on normaalisti kolmesta kahdeksaan miljardia valkosolua ja yhdessä mikrolitrassa verta on 4 000 - 11 000 valkosolua. Vaikka valkosolut muodostavat terveen aikuisen verestä vain noin yhden prosentin, ovat ne erityisen tärkeitä terveyden kannalta, sillä elimistön puolustusmekanismit riippuvat niistä.

Valkosolut koholla

Hieman koholla olevat valkosoluarvot ovat yleisiä. Esimerkiksi raskaus, stressi, fyysinen rasitus, ateriointi tai tupakointi voivat nostaa arvoja lievästi. Myös pahoinvoinnin ja oksentelun aikana leukosyytit lisääntyvät veressä. Monissa leukemiatyypeissä valkosolujen määrä suurenee selkeästi. Suurentunutta valkosolujen määrää nimitetään leukosytoosiksi.

Valkosolut matalat

Pienentynyttä valkosolujen määrää nimitetään leukopeniaksi. Valkosolujen alhainen määrä eli leukopenia ja sen syyt täytyy aina selvittää. Kun valkosoluarvot ovat matalat, on elimistö alttiimpi tulehduksille ja infektioille. Valkosolut voivat laskea alle viitearvojen esimerkiksi virustautien yhteydessä. Harvinaisissa luuytimen sairauksissa valkosolujen määrä saattaa olla hyvin pieni. Myös monet syövän hoidossa käytetyt solunsalpaajat (sytostaatit) vähentävät väliaikaisesti valkosolujen määrää. Diffissä eli erittelylaskennassa ilmoitetaan seuraavien valkosolujen suhteelliset määrät: neutrofiilit, eosinofiilit, basofiilit, lymfosyytit ja monosyytit. Normaalisti veressä on eniten neutrofiilejä (41–81  % kaikista valkosoluista) ja lymfosyyttejä (20–45  %). Veren valkosolumäärä voi olla pienentynyt seuraavista syistä:

  • eri virukset

  • eri syövät

  • syöpähoidoissa käytetyt lääkkeet ja solunsalpaajat 

  • tietyt tartuntataudit, kuten HIV/AIDS

  • tietyt autoimmuunisairaudet

  • tietyt verisairaudet ja luuytimen sairaudet

LOUNA Labin kautta tutkimukseen helposti ja nopeasti

LOUNA Labilta saat perusverenkuvatutkimuksen ilman lääkärin lähetettä. Testitulokset tulevat nopeasti MyLOUNAan, jossa ne säilyvät hyvinvointisi seurannan apuna niin pitkään kuin haluat. LOUNA on osa SYNLABia, joka on Suomen suurin laboratorio- ja kuvantamispalvelujen tuottaja. Kaikki LOUNAn näytteet otetaan valikoiduissa SYNLABin näytteenottopaikoissa kautta maan. LOUNAn palvelu ei sisällä lääkärin henkilökohtaista tulkintaa eikä diagnoosia. Mikäli sinulla on oireita tai epäilet sairautta, otathan yhteyttä lääkäriin.

author

LOUNA Lab