Ostoskori

Testosteroni: vaikutukset, mittaus ja viitearvot

7. heinäkuuta 20225 min.

Kirjoittaja: LOUNA Lab

Testosteroni on miesten tärkein hormoni, joka vaikuttaa kokonaisvaltaisesti heidän terveyteensä ja hyvinvointiinsa. Testosteroni kuuluu mieshormoneihin eli androgeeneihin, joita erittyy sekä miehillä mutta myös naisilla. Testosteronin puute voi oireilla mm. väsymyksenä, painon nousuna ja unihäiriöinä. Testosteronipitoisuutta voidaan mitata seerumista (S-Testo ja S-hstesto). Testosteronin tuotantoa kontrolloi aivolisäkkeen etulohkosta erittyvä luteinisoiva hormoni (S-LH). Miehillä syntyy testosteronia kiveksissä ja naisilla munasarjoissa, mutta molemmilla sukupuolilla testosteronia tuottavat myös lisämunuaiset.

Testosteronin tehtävät

Miehillä 95 % testosteronista tuotetaan kiveksissä. Testosteronin ansiosta murrosiässä kehittyvät miehiset piirteet: parta alkaa kasvaa, keho karvoittuu, ulkoiset sukupuolielimet kasvavat, ääni madaltuu ja lihakset vahvistuvat. Testosteroni lisää lihasmassaa ja lihasten vahvuutta. Se muuttaa rasvan jakaantumista kehossa naisiin verrattuna. Fyysisten vaikutusten lisäksi testosteroni vaikuttaa sosiaaliseen ja seksuaaliseen käyttäytymiseen. Yleisesti ottaen testosteroni parantaa energiatasoja ja mielialaa. Terveet testosteronitasot saattavat olla yhteydessä terveisiin verensokeri- ja rasva-arvoihin. Testosteronitasot ovat korkeimmillaan murrosiässä, josta ne alkavat 30 vuoden iän jälkeen laskea 1–2 prosentilla vuodessa. Tasot voivat laskea nopeammin huonojen elintapojen, ruokavalion, altistuksen, liikunnan puutteen ja lisääntyneen stressin vuoksi.

Alhainen testosteroni - oireet ja syyt

Alhaisen testosteronin oireita ovat mm:

  • väsymys, unihäiriöt

  • painon nousu

  • seksuaaliset toimintahäiriöt

  • viivästynyt murrosikä

  • motivaation puute, matala mieliala

  • lihasmassan menetys

  • heikentynyt luusto

  • suurentunut eturauhanen

  • hedelmällisyyteen liittyvät ongelmat

Syitä alhaiseen testosteroniin on monia. Testosteronin määrä laskee luontaisesti iän myötä, ja tutkimusten mukaan sen määrä miehillä on laskenut viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana normaalia enemmän. Iän mukainen testosteronin viitearvohaarukka ei välttämättä ole aina optimaalinen miehen terveyden kannalta. Joskus sen tulisi olla korkeampi, että sen vaikutukset hyvinvointiin ovat halutunlaiset. Testosteroni voi olla alhainen myös seuraavista syistä:

  • runsas alkoholin käyttö

  • ylipaino

  • Klinefelterin oireyhtymä

  • kiveksen häiriö, esim. piilokives

  • aivolisäkkeen toiminnan häiriöt

  • anabolisten steroidien käyttö

Korkea testosteroni - oireet ja syyt

Korkea testosteroni voi aiheuttaa aggressiivista ja antisosiaalista käyttäytymistä. Perinnöllisesti korkea testosteroni voi lisätä miehen riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin, kuten sydämen vajaatoimintaan tai veritulppaan. Testosteroni voi olla korkea:

  • luonnostaan

  • testosteronilisän tai sen tuotantoa tukevien ravintolisien käytön vuoksi

  • korkeiden kasvuhormonipitoisuuksien vuoksi

  • kilpirauhasen liikatoiminnan tai kasvaimen vuoksi.

Naisilla liian korkea testosteroni voi aiheuttaa karvojen liikakasvua, äänen madaltumista ja kuukautishäiriöitä.

Testosteronin mittaus ja viitearvot

Suurin osa testosteronista kulkeutuu veressä sukuhormoneja sitovaan globuliiniin eli SHBG-proteiiniin sitoutuneena (sex hormone binding globulin). Testosteronista vain pieni osa, miehillä n. 1–3 % ja naisilla 0,5–1,3 %, kiertää veressä vapaana sitoutumattomana. Koska kivesten testosteronintuotanto vaihtelee vuorokaudenajan mukaan, veren korkein testosteronipitoisuus on aamuisin. Testosteroni mitataan miehillä seerumista (S-Testo) epäiltäessä, että testosteronia erittyy liian vähän (hypogonadismi) tai tutkittaessa lapsettomuuden, impotenssin tai seksuaalisen haluttomuuden syitä. Naisilla sitä mitataan myös mm. lapsettomuuden syitä tutkittaessa sekä munasarjojen toimintahäiriöitä selvitettäessä. Testosteronin herkkää menetelmää (S-HsTesto) suositellaan erityisesti silloin, kun pitoisuudet voivat olla matalat (<2–5 nmol/l). Menetelmä on sopiva tutkittaessa naisten testosteronipitoisuuksia sekä tutkiessa miesten hypogonadismia eli testosteronin puutosta. Jos halutaan mitata myös SHBG:n määrä, on suositeltavaa valita tutkimus S-Testovl.

Viitearvot, testosteroni:

Naiset:

  • yli 16-vuotiaat: 0,4–2,0 nmol/l

Miehet:

  • 16–60-vuotiaat: 10–38 nmol/l

  • yli 60-vuotiaat: Viitearvoja ei yleensä ilmoiteta iäkkäille miehille, joskin pitoisuudet laskevat iän myötä. Hypogonadismia eli testosteronin puutetta alkaa esiintyä, kun kokonaistestosteroni on alle 10–12 nmol/l ja se on yleistä pitoisuuksilla alle 7 nmol/l.

Viitearvot, testosteroni, herkkä menetelmä:

  • Naiset: 0,4–2,0 nmol/l

  • Miehet, 16–60-vuotiaat: 10–38 nmol/l

LOUNA Labilta saat testosteronitutkimukset ilman lääkärin lähetettä. Testitulokset tulevat nopeasti MyLOUNAan, jossa ne säilyvät hyvinvointisi seurannan apuna niin pitkään kuin haluat.

LOUNA on osa SYNLABia, joka on Suomen suurin laboratorio- ja kuvantamispalvelujen tuottaja. kaikki LOUNAn näytteet otetaan valikoiduissa SYNLABin näytteenottopaikoissa kautta maan.

LOUNAn palvelu ei sisällä lääkärin henkilökohtaista tulkintaa eikä diagnoosia. Mikäli sinulla on oireita tai epäilet sairautta, otathan yhteyttä lääkäriin.

author

LOUNA Lab